..onneksi, sillä kuten aina, kesälle on listattu valtavasti suunnitelmia ja odotuksia eikä kaikkea ehdi mitenkään tekemään. Meille Ukkohallan mökinomistajille koronakesä aiheutti aluksi harmillisia peruutuksia mökkivarauksiin. Tilanne kuitenkin korjaantui, kun matkustusrajoituksia höllättiin ja lomakausi alkoi. Meidän mökissämme oli heinäkuussa ainoastaan yksi tyhjä vuorokausi. Onneksi olimme olleet itse ajoissa liikkeellä ja oma mökkiloma oli varattu kalenteriin.
Tänä kesänä mökillemme tuli matkailijoita tilanteesta johtuen ainoastaan kotimaasta. Mukavaa kuitenkin oli, että yhä useampi lapsiperhe löysi tiensä ensi kertaa Ukkohallaan ja Kainuuseen. Uusia asiakkaita tuli aivan eteläisestäkin Suomesta, kuten Raisiosta, Turusta, Espoosta jne. Ukkohallan erikoisuus, Suomen ainoa Cable Wakeboard rata, jolla voi kiertää ympäri järveä, oli useille asiakkaille uusi tuttavuus, mutta lajiin kävi tutustumassa useampikin majoittujamme. Kertoivat löytäneensä tästä uuden harrastuksen.

Omalla lomallamme touhusimme paljon ja kaikenlaista. Harmittavasti kaikkein lämpimimmät säät eivät osuneet tälle ajankohdalle, mutta uimassa kävimme kuitenkin joka päivä. Myös maastopyöräilyn saloihin tutustuttiin ja ylämäkipyöräily huomattiin melkoisen haastavaksi lajiksi. Aloittelijan jaloista puhti loppuu äkkiä.
Lomailun aikana heräsi ajatus, että oman huoneistomme kohdalla olevaa ranta-aluetta on paranneltava.Naapuri toisessa reunassa on laittanut oman rantansa niin hienoksi, että ensi kesään mennessä meidän rantakaistale on saatava myös parempaan kuntoon. Alustava suunnitelma on tehdä rantaan terassialue sekä laajentaa hiekkarantaa. Syksylle työn alle tuli myös pimennysverhojen hankkiminen alakerran makuuhuoneisiin ja keittiön työtason kunnostus. Tälle työlomalle on lähdettävä lähiaikoina. Laitan kuvia blogiin, kunhan asia etenee.
Nyt kun elokuu on jo aivan nurkan takana, on hyvä muistuttaa, että mökkilomailu on mukava keino poiketa arjen kuvioista myös varsinaisen lomakauden ulkopuolella. Ukkohallassa on useita mielenkiintoisia tapahtumia tulossa syksyn kuluessa. Näihin voi tutustua Ukkohallan tapahtumakalenterissa. Ulkoilu ja retkeily ovat ”koronavapaita” harrasteita ympäri vuoden ja Ukkohallan ympäristöstä löytyy runsaasti kiinnostavia luontokohteita.
Tervetuloa varaamaan mökkilomaa!
– Tuula
Ps. Talven parhaat ajankohdat varataan yleensä hyvissä ajoin. Jo nyt kaikki Aurinko-Saaga huoneistot on varattu esim. jouluksi.

Mökinomistajan blogi
Tämä on Aurinko-Saaga 2 huvilan omistajien blogi, jossa kerrotaan lomailusta Ukkohallassa, alueen tapahtumista ja aktiviteeteista sekä esitellään huvilaa.